Suve 80v juhlakilpailu HS:n HOG:n yhteydessä

Suunta-Veikot on nuoremmille pk-seudunkin suunnistajille aivan uusi tuttavuus. Siksi oli hieno tuoda seuraa esille kaksipäiväisen HS:n Helsinki Orienteering Games 7.-8.6.2025 yhteydessä.

Suve tuki kilpailun järjestelyissä – erityisesti parkissa, missä kilpailijat toivotetaan ensimmäistä kertaa tervetulleeksi. Lisäksi seuralla oli kilpailukeskuksessa (upouusi) juhlateltta, joka esitteli seuran historiaa ja tavoitteita. Teltassa jaoimme kaikkiaan 46 arvontapalkintoa kilpailijoille. Arvokkaimpina palkintoina olivat kuusi kappaletta lähes 300 euron arvoisia Garmin urheilukelloja. Ja voi kuinka iloisia palkintoja saaneet olivatkaan!

Arvonnan tulokset oli tarkistettava juhlateltassa, joten siellä kävivät lähes kaikki kilpailijat. Ja vaikka palkinto ei olisi sillä kertaa kohdalle osunutkaan, saivat kaikki teltassa vierailleet kahvilipun, jolla sai lunastaa HS:n kahvilan Suve-pöydältä kahvin/teen/mehun ja pullan. Tästä toiminnosta kisan aikana vastasivat lähinnä Outi ja Pirjo – toki muutkin aina hommassa tuurasivat.

Lisäksi järjestimme kilpailukeskuksen välittömään läheisyyteen kaksi naperorataa, joiden matkat olivat 250 metriä ja 500 metriä. Radoilta kirjattiin yhteensä 142 suoritusta, joskin osa pikkuisista (ja ehkä joku isommistakin) kiersi radan useampaan kertaan. Rataa varten hankitut EMIT- nollarasti, -rastileimasimet (12 kpl), -kilpailukortit (4 kpl) ja -kortinlukija mahdollistavat jatkossa omien harjoitusten pitämisen. Myös eResults-ohjelmiston käyttö tuli tutuksi Auvon lisäksi naperorataa pyörittäneille Pekalle ja Maijalle. Erityisesti jäi mieleen noin 6 vuotiaan Silvan ratakierrokset, joita kertyi noin kymmenen….

Paikalla oli siis kohtuu runsaasti suvelaisia. Harri hoiti kilpailun kuulutuksen. Parkkia hoitivat Hessu (parkkivastaava), Pauli, Rami, Matti, Petza ja Pertti. Kilpailukeskuksessa hyörivät Auvo, Pirjo, Outi, Pekka, Mika, Juha ja Sonja (+2) sekä Pete ja Maija (+1). Ja olivat paikalla myös Tapio (+2), Saku (+2) ja Jokke. Pääluku oli siis kokonaista 26 henkilöä. Ja piti tilapäisesti HS:iin siirtynyt kilpailun johtaja Pekka Väisänenkin vanhana seuralaisena Suven lippistä koko kilpailujen ajan. Ja moni muukin oli melkein tulossa, mutta tuli viime hetken esteitä.

Vanhoja suvelaisia kävi meitä tervehtimässä – pitkään teltalla vietti aikaa mm. Jari Kahiala, joka isänsä Unskin jalanjälkiä seuraten toimi Suvessa useita vuosia. Moni toi onnittelut ja terveisensä Suvelle. Erityisesti moni muisti seikkailujaan Erkki Palimon kanssa – myös Saimi Nummi tunnistettiin iäkkäämpien keskuudessa. Hannu Vierikko ja Tuomas Niemi olivat myös useille tuttuja suvelaisia. Rastihaukat muistavat hyvin Kim Kycklingin ja muut aikanaan Suvesta haukkoihin siirtyneet.

Tapahtuma oli myös ensiesittely Suven uudelle 3×4,5 teltalle, jonka pystytys on helppoa mutta roudaaminen onkin sitten työläämpää. Lisäksi paikalle saatiin kolme uutta beachflagiä, kolmen eri värisiä juhlalippiksiä sekä seuran tuubihuiveja. Lipuissa ja lippiksissä käytettiin tapahtumaan tekoälyn kanssa suunniteltua seuratunnusta, josta tuli ihan siisti, mutta pitäydymme kyllä jatkossa tuossa perinteisessä logossa. Osalla oli päällään vielä seuran 60-vuotisjuhlaan teetettyjä lippiksiä ja T-paitoja, joissa logo oli myös hieman perinteisestä poikkeava.

Suve 80-v juhlalippiksiin painettu logo Väisäsen Pekan hiuksia peittämässä.

Jukola oli taas hieno elämys

Kauhavan Lakia-Jukola helli kilpailijoita monin tavoin. Kilpailukeskus lentokentällä mahdollisti upean kilpailukeskuksen, jossa ei maa pölissyt ja etäisyydet olivat lyhyitä – erityisesti meille kun yövyimme järjestäjien teltassa.

Kuvassa olemme juoksujärjestyksessä eli Harri Koski, Petri Koskela, Markus Holopainen, Auvo Viita-aho, Saara Holopainen, Outi Holopainen ja Mikko Lemettilä. Mikolle Jukola oli ihka ensimmäinen, mutta mies selvisi aika juoksupainotteisesta ankkuriosuudesta mallikkaasti.

Vain kaksi juoksijaa päätyi yhteislähtöön, mikä on meille ihan hyvä suoritus ja sijoituskin parani parilla sadalla viime vuodesta.

Maasto oli useimmilla osuuksilla hyvin tasaista eikä vaikeakulkuista maapohjaakaan juuri esiintynyt. Sää oli optimaalinen suunnistukseen, ei kuuma eikä kylmä. Lamppua ei juuri tarvittu kuin parilla ensimmäisellä osuudella tiheiköissä. Markuskin silti ulkoilutti lamppua kolmannella osuudella varmuuden vuoksi.

Menimme junalla Helsingistä Kauhavalle, josta bussilla alle kymmenessä minuutissa kilpailukeskukseen. Oikein hyvät olivat järjestelyt.

Moni jäi nyt sairastelun tai muun syyn takia rannalle. Josko ensi vuonna Mikkeliin päästäisiin jo kahdella joukkueella.

Jukolaan Kauhavalle 2024

Vuoden 2024 joukkue suuntaa lauantaina 15.6. kello 16.20 junalla kohti Kauhavaa, joskin joukkueen aloittaja Harri Koski menee paikalle jo etukäteen.

Joukkueen kokoonpano ja juoksujärjestys on tänä vuonna seuraava:

1KoskiHarri
2KoskelaPetri
3HolopainenMarkus
4Viita-ahoAuvo
5HolopainenSaara
6HolopainenOuti
7LemettiläMikko

Joukkueen kovin nimi on nyt aloittajana, joten ainakin alkuvaiheessa sijoituksemme tullee olemaan hieman tasoamme parempi. Joukkue on muilta osin Jukolan konkareita paitsi ankkuriksi saatu ihka uusi suvelainen Mikko Lemettilä, joka on ensimmäisessä Jukolassaan.

Tervetuloa Mikko tähän leppoisaan seuraan.

Tällä kertaa lähtijöitä oli aluksi jo melkein kahteen Jukolaan ja Venloihinkin, mutta ihan sinne asti ei vielä päästy.

Jännittävä setti taas tulossa! Toivottavasti sää hellii.

Suunta-Veikot Lukkari-Jukolassa

Suunta-Veikot sai jäsenistään kokoon joukkueen Jukolaan tälläkin kertaa ilman karsintoja. Mukana oli myös uusia suvelaisia, jopa sellaisia, jotka eivät vielä lähtiessään arvanneet sellaisiksi ryhtyvänsäkään. Mutta toisin kävi, ja kaikki osallistuneet vaikuttivat kiinnostuneilta lähtemään mukaan myös ensi vuoden Jukolaan seuran väreissä. Ja miksei edustamaan seuraa muissakin suunnistusmittelöissä tässä välissä.

Menestys kilpailussa ei välttämättä ollut tällä kertaa se merkittävin motivaatio liittyä seuran jäseneksi, sillä tähtiin ei tälläkään kerralla kurkoteltu, eikä niitä ihan tavoitettukaan. Hauskaa meillä kuitenkin oli, yhteishenki oli kohdallaan ja omat tavoitteensa pääsi meistä moni saavuttamaan, ehkä jopa ylittämäänkin. Joukkuetuloksen kohtaloksi koitui tällä kertaa keskeytys, mutta sekään ei aiheutunut yrityksen puutteesta.

Tämänkin vuoden Jukola kannustaa meitä kaikkia pitämään taas huolta kunnostamme – ehkäpä jopa kulunutta vuotta ahkerammin. Ensi vuoden Jukola juostaan ihan tässä nurkilla eli Porvoossa, joten sinne on ehdottomasti tavoitteena koota ennätysmäärä joukkueita. Lähtökohtaisesti näkisin, että meiltä osallistuu ainakin yksi Venlojen joukkue ja kolme Jukolan joukkuetta. Siinä onkin tavoitetta meille kaikille. Tämä toki edellyttää sekä vanhojen jäsenten aktivointia että uusien hankintaa, mutta nythän jäsenrekrytointimme on päässyt hyvään vauhtiin. Toivotan uudet jäsenet eli Harrin, Maijan ja Pertin lämpimästi tervetulleeksi seuran siipien suojiin.

Kiitos kaikille tähän rankaan vetoon osallistuneille! Hyvä porukka!

Suunnistusterveisin,

Puheenjohtaja